keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Lastenkutsut terveellisempään malliin

Esikoispoikani viisivuotiskekkereillä oli lasten testauksessa astetta terveelliseempi menu. Jaan kokemukset eteenpäin, josko niistä joku löytäisi inspiraatiota. Maailma kun on täynnä ihania herkkuja, jotka tekevät myös pienille kehoille hyvää.

Puhumme ruokailutottumuksista. Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on universumi pullollaan, mutta itse ainakin huomaan pyörittäväni ruokaideoiden kanssa helposti samoja levyjä. Kuitenkin tiedän oman kehoni kautta minkälaisia vaikutuksia puhtaalla, prosessoimattomalla ja juuri minun tarpeitani vastaavalla ravinnolla on. Saman hyvän soisin lapsillekin, joiden kehot ovat vasta herkässä kasvuvaiheessa. On tosi hienoa, että yhä useammat vanhemmat ovat ravintotietoisempia ja uskon, että jatkossa innostumme entistä enemmän haastamaan "perinteisiä" tottumuksia ja etsimään parempia vaihtoehtoja. 

Tämä ei ole mikään mallimenu, mutta sitä voi jokainen halutessaan jatkojalostaa omien toiveiden, tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan. Suolaiseksi purtavaksi leivoimme karjalanpiirakoita ja päälle tietenkin kirnuvoista tehtyä munavoita. Näissä luomupiirakoissa oli konstailematon käsityön jälki! :D




Kakkuna oli Suvituulen Kakkutaivaasta tilaamani raakakakku, joka oli koristeltu leijonaksi. Sen pohjana oli suklainen manteli-taatelipohja, keskellä oli mansikkatäyte ja päällä mangoa sekä raakasuklaata ja kookosta. Ja tietysti viisi kynttilää!




Naposteltavaksi tarjosimme Pasilan Aseman Punnitse & Säästä-kaupasta ystävällisen kauppiaan avustuksella valittuja herkkuja: hedelmä-kavislastusekoitusta, pakastekuivattuja mansikkaviipaleita, kookospaloja, värikkäitä maitosuklaa-auringonkukansiemeniä sekä paahdettuja ja suolattuja cashewpähkinöitä. 




Lisäksi oli vielä mummun rakkaudella ja puhtaista raaka-aineista leipomia pullia ja kaurakeksejä. Päivänsankarin oma erityistoive, joulutortut, toteutettiin myös, vaikka kaupasta ei löytynytkään luumuhilloa (on kuulemma sesonkituote). Korvasimme luumun mansikkahillolla. Juomaksi tarjoilimme Ikean pillimehuja (puolukka ja seljankukka), jotka ovat myös luomulaatuisia. 

Mikä sitten oli lasten reaktio, kun pöydässä ei ollutkaan karkkeja, limpparia ja sipsejä ja kakkukin oli raakakakku? Miksi se on raaka, eikö leipurilla ollut uunia, kyseli yksi pikkuvieras. Missä kaikki karkit, tiedusteli hämmentyneenä toinen? Epäilystä oli siis ilmassa, eivätkä kaikki lapset uskaltaneet ihan jokaista juttua maistaa. Suurimman suosion saivat perinteisemmät kaurakeksit, mumman pulla sekä eksoottinen mansikkajoulutorttu. Suosittuja olivat myös värikkäät auringonkukansiemenet, kookospalat ja suolapähkinät. Kuivattuja mansikoita joku kehui vaahtokarkkimaisiksi ja vihanneslastuja pidettiin hyvinä perunalastujen korvikkeina. Osa lapsista piti kakusta ja otti lisääkin. Toisille pikkuvieraille se ei niin hyvin maistunut ja vanhemmat pistelivät jämät parempiin suihin. Aikuiset tuntuivatkin melko yksimielisesti pitävän kakun pehmeästä ja makeasta, aidosta mausta. Itse ihan rakastin sitä! Kaiken kaikkiaan ruokailu meni mielestäni yllättävän hyvin ottaen huomioon sen, että kyseessä olivat kenties osalle ihan uudet tuttavuudet.        

Leijonia näkyi muuallakin kuin vain kakussa. Roarrr! Kuva: Kalle Kervinen


En usko, että on missään asiassa hyväksi olla fanaattinen, mutta tietoinen sen sijaan on hyvä olla. Mielenkiintoinen kysymys on, miksi rasitamme lasten keskenkasvuisia kehoja turhaan prosessoiduilla ja lisäaineita täynnä olevilla "herkuilla", kun parempia vaihtoehtojakin on? Lapset ansaitsevat enemmän mahdollisuuksia oppia pitämään terveellisemmistä vaihtoehdoista. Mitä pienempänä aloittaa, sen helpompaa se on, mutta ikinä ei varmasti ole liian myöhäistä. Fakta kuitenkin on, että makuaistia voi hellästi kouluttaa. Vastenmielisenäkin pidetyn ruuan maku alkaa muuttua siedettäviksi noin kymmenen maistamiskerran jälkeen. Voidaan myös miettiä, millaiseksi olemme kouluttaneet makuaistimme? Voin omasta kokemuksesta sanoa, että sen jälkeen, kun on totuttanut itseään aitoihin makuihin, eivät prosessoidut tuotteet miellytäkään enää. 

Se, että ruoka on terveellistä ei tarkoita sitä, että se olisi pahaa - päinvastoin. Tarvitaan kuitenkin inspiraatio ja motivaatio lähteä tutkimusmatkalle. Minulle ruoka on suurta nautintoa ja siihen liittyy myös ilo, omanlaisensa huolettomuus sekä suurpiirteisyys. En jaksa nillittää enkä mittailla. Kun joskus syödään jotain sellaista, joka ei ole niin hyväksi, niin tehdään sekin nautinnolla, antaumuksella ja ilman syyllisyyttä. Ravinto on myös aika yksilöllinen asia. Se mikä ei sovi toiselle, voi sopia toiselle. Parasta ainakin omalla kohdallani on ollutkin se, että olen opetellut tunnistamaan mikä saa juuri minun kehoni laulamaan ja mikä ei. Etenkin kannattaa kiinnittää huomioita siihen olotilaan, joka on melko pian ruoan nauttimisen jälkeen. Tukkoinen, väsähtänyt ja alavireinen vai kevyen energinen? Samaa tutkimusmatkaa kannattaa tehdä lastenkin kanssa!

Ikiaikainen totuus "se mihin keskityt, se vahvistuu" toimii tässäkin. En usko, että ruoka-asioissakaan kannattaa lähteä epäterveellisten ruoka-aineiden poistamiseen tai niistä vouhkaamiseen, vaan terveellisen ja aidon ravinnon lisäämiseen sekä siitä seuraavaan hyvään fiilikseen. Kaikki muutokset tapahtuvat parhaiten positiivisella ja innostuneella asenteella, ilman syyllisyyttä ja pala palalta.  

Mommy & Me:n tilassa on pieni jumppasali, jossa lasten oli kiva touhuta. Kuva: Kalle Kervinen


Juhlat muuten vietettiin lapsiperheiden hyvinvointikeskus Mommy & Me:n tiloissa Kulosaaressa. Paikka toimi tosi kivasti lasten juhlatilana. Jos siis kaipaat toimivaa, kohtuuhintaista juhlatilaa Helsingistä hyvien yhteyksien päästä, kannattaa tutustua tähän mahdollisuuteen! 

Suurkiitos avusta ja yhteistyöstä Punnitse ja Säästä Pasilan asemalle, josta löytyy valtavat valikoimat erilaisia terveellisiä herkkuja. Se kannattaa muistaa seuraavan kerran, kun tekee mieli irtokarkkeja. Iso kiitos  myös Suvituulille, joka valmistaa ihanat raakaherkkunsa intuitiivisella lahjakkuudella luomuaineksista. Ja lämmin kiitos tietysti rakkaalle mummulle, jonka herkut maistuvat aina. <3

Loppuun vielä kirjavinkki, joka toimii mielestäni loistavana "perusteoksena" puhtaasta ravinnosta ja kosmetiikasta: Marjoja ja maskaraa, Nora Shingler  


  



tiistai 18. maaliskuuta 2014

Tyttöjen välisestä ystävyydestä

Toinen näistä kaunottarista on tumma, toinen vaalea. He ovat vähän kuin jing ja jang, joka sopiikin teemaan, sillä molemmat ovat joogaopettajia. He ovat tunteneet toisensa vasta muutaman vuoden, mutta kun heitä katsoo, näyttää siltä kuin he olisivat olleet ystäviä aina. Heidän välillään on iloa, arvostusta, kannustusta, rehellisyyttä ja luottamusta. Koska yksinäisyys koskettaa kipeästi niin monia, päätin kysyä, mikä on tämän kaksikon virtaavan ja kuplivan ystävyyden salaisuus. Samalla syntyivät myös huikeat vinkit onnelliseen ystävyyteen, jotka kannattaa ehdottomasti tsekata (jutun lopussa). 

Hanna Ruax (29) vetää joogastudio Pihasalia Kalevankadulla sekä suunnittelee ja tekee kierrätystavarasta valmistettuja Nannanda-koruja. Meri Mort (32) työllistää itsensä joogaopettajana, kuvittajana ja graafisena suunnittelijana. Kaksikko kohtasi vuonna 2011, kun Hanna päätyi Merin joogakurssille. Kurssin jälkeen he kävivät kahvilla ja sen jälkeen homma olikin selvä: tapahtui tulinen ystävään rakastuminen. Koska nämä naiset eivät kaihda riskejä, he sotkivat heti alusta asti mukaan myös liiketoiminnan, kun Hanna pyysi Meriä mukaan Pihasalin toimintaan. 

Hanna (vas.) ja Meri ohjaavat molemmat joogatunteja Pihasalilla. 


Alusta lähtien heidän välillään on ollut luottamus. Miksi?
- Kun huomaa toisen olevan aito ja rehellinen, on helpompi olla sitä itsekin. Luottamus syntyy siitä, että tukee toista myös epäonnistumisten jälkeen. Ystävyys ei ole sitä, että paistattelee vain toisen loistossa, vaan että pysyy siinä silloinkin, kun ystävä epäonnistuu tai elää vaikeaa aikaa, Hanna pohtii.

Meri ja Hanna pitävät hauskaa urpoilemalla yhdessä ja kertovat pitävänsä toisiaan "rakkaudella dorkina". Vakavasti otettava bisneskin onnistuu. Kaksikon yhteinen taidonnäyte on yhdessä suunniteltu ja toteutettu Nannanda-mainosvideo. Video kuvastaa heidän heittäytyvää, esteettistä ja elämästä nauttivaa ajatusmaailmaansa. Työ ja huvi kulkevat usein käsi kädessä, mutta rajatkin osataan vetää.
- Välillä on iltoja, jolloin ei puhuta töistä. Työasioiksi ei kuitenkaan lasketa joogaa, siitä saa puhua aina, Meri nauraa. 



Vaatii rohkeutta olla rehellinen

Hanna ideoi ja visioi, Meri puolestaan lähestyy asioita rationaalisemmin ja toimii katalyyttinä Hannan ideoille. Ystävyksillä on tapana kannustaa vuolaasti toisiaan, mutta yhtä lailla he antavat myös rehellistä rakentavaa palautetta. Voi joskus vaatia paljonkin rohkeutta esittää toiselle isoja kysymyksiä tai ehdottaa, että jonkun asian voisi tehdä toisin. Mutta kun sen tekee rakkaudella ja kunnioituksella, luottamuskin vahvistuu. Kun Meri voi aikoinaan parisuhteessaan huonosti, hänelle merkitsi paljon se, kun Hanna sanoi, ettei pidä siitä, miten Meriä kohdellaan. Se herätti ja sai ajattelemaan. 

Ystävyys kestää hyvät ja huonot ajat, vaikka ne eivät aina osuisikaan päällekkäin. Kuten esimerkiksi sellaiset jaksot, kun toinen on juuri kokenut kipeän eron ja samaan aikaan toinen on palavasti rakastunut.
- Toisen rakkaus, onni, kauneus tai menestys ei ole minulta pois, Meri pohtii.

Kateuden sijaan toisen onni herättää parhaillaan inspiraatiota, iloa, tsemppihenkeä ja mulle kans -mentaliteettia. Sehän on oikeasti mahtavaa, jos joku pystyy todistamaan, että onnistuminen on mahdollista. Silloinhan se on mahdollista sinullekin! Ystävän osoittama tuki ja kannustus merkitsevät todella paljon. Ja koska hyvä kiertää, sen saa myös tavalla tai toisella takaisin.     

Meri on kuvittanut Sanna Wikströmin kirjan Viisaat ystäväni. Ystäväkirja aikuisille - mikä ihana ja kaunis lahjaidea!  


"Me ei pelätä pinkkiä"

Ystävyydessä on myös jotain hoivaavaa ja äidillistä. Meri saattaa huudahtaa Hannalle, että "sulla on taas noi hullut silmät, muista syödä välillä". Toista haastetaan ja tönäistään rakkaudella eteenpäin. Molemmilla on muitakin kavereita, mutta mustat sukat eivät sovi näille mimmeille. He ovat sitä mieltä, että ainoa toimiva rakkaus on vapaata rakkautta. 

Joogan, yrittäjyyden ja luovan hulluuden lisäksi Hannaa ja Meriä yhdistää naisellisuus.
- Kun lähdetään ulos, tälläydytään kunnolla korviksiin ja korkkareihin. Me ei pelätä pinkkiä, isoja koruja tai kultaa, he nauravat. 

Vaikeinta ystävyydessä on aikataulutus, sillä molemmat ovat kiireisiä.
- Yleensä päivittäin olemme jollakin lailla yhteydessä toisiimme, mutta välillä menee pitkiäkin aikoja ettemme tapaa. Se ei kuitenkaan haittaa, kun on täysi luottamus siihen, että me ollaan ystäviä, eikä mikään muutu, vaikka ei nähtäisikään. En muutenkaan osaa oikein kaivata ihmisiä, sillä koen, että rakkaani ovat minulla aina mukanani täällä, Hanna sanoo ja laittaa käden sydämelleen.



Vinkit hyvään ystävyyteen:
- Selvitä ensin kuka sinä olet ja mitkä ovat sinun arvosi.  
- Avaa sitten itsesi rohkeasti. Uskalla luopua rooleista ja keskity olemaan aito itsesi. Kun olet rehellisesti sitä mitä todella olet, vedät puoleesi aitoja hengenheimolaisia. Muista, että vain sinä osaat olla parhaiten juuri sinä. 
- Ole rohkea ja uskalla mennä kohtaamaan ihmisiä.
- Ole rehellinen ja avoin. Se on aluksi pelottavaa meille kaikille, mutta kannattaa. 
- Luota intuitioosi. Jos joku ihminen ei tunnu hyvältä, luota siihen tunteeseen ja kunnioita sitä. Muista, että kaikille pitää olla mukava, mutta kaikkien kaveri ei tarvitse olla. 
- Luota siihen, että ihmiset haluavat sinulle hyvää. Maailmassa on oikeasti minimaalisen vähän ihmisiä, jotka haluaisivat toisille pahaa.
- Älä yritä miellyttää muita. Ole mitä olet ja hyväksy myös varjosi. Meillä jokaisella on sellainen.
- Kiinnitä huomiota kommunikaatioon. Jos toisen sanat jäävät vaivaamaan, kysy suoraan mitä tarkoitit tai voisitko hiukan selventää. Älä jää arvailemaan ja märehtimään asioita.  

Lisätietoja: 








   

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Hyvän olon vinkki: roinat kiertoon

Nyt se iski. Kaikki on puunattava, komerot vapautettava käyttämättömien tavaroiden painolastista ja pinnat paljastettava pölykerrosten alta. Koti tuuletettava, raikastettava ja saatava energia virtaamaan vapaammin. Vaikka en aina siivouksen ylin ystävä olekaan, yritän nähdä positiiviset puolet: kiitos kaunis kevätvalo, että paljastat tahmaiset kädenjäljet ovissa, pikkuisten nenien kuvat ikkunalaseissa ja koirankarvat lattialla. Kiitos, että inspiroit minut tarttumaan rättiin ja röykkiöihin.  

Ihmisellä on keskimäärin 10 000 tavaraa. Tarkoittaako tämä siis, että meillä voisi nelihenkisenä ja koirallisena perheenä olla 40 000 tavaraa? Gulp! Laskeminen olisi varmasti hyvää karmajoogaa, mutta tyydyn tunnustamaan itselleni, että liikaa sitä joka tapauksessa on. Ihan liikaa, vaikka olemme jo vuosia tietoisesti vähentäneet hankintoja ja laittaneet kamaa kiertoon. Kuitenkin keittiön hyllykkö pursuaa poikkeuksetta mainospostia. Lasten lelut valtaavat alati lisää asuintilaa. Paperikasoja, joissa SAATTAA olla tärkeitä papereita lojuu päämäärättömästi siellä täällä. Vaatteet eivät meinaa mahtua kaappiin, vaan kurkottavat röyhkeästi laatikoista ja kaapinovien välistä. Mieheni johtoniput ja elektroniset nippelit lojuvat käyttämättöminä kaapin perukoilla.   

Pikkuautoja silmin kantamattomiin. (Eivät aina esiinny näin siisteissä jonoissa.)

Oli aika, jolloin rankan työpäivän jälkeen painelin ostamaan kengät ihan vain tarjotakseni itselleni jotain lohtua. Vaikka ostokäyttäytymiseni on noista ajoista muuttunut, parannettavaa varmasti vielä on. Siitä muistuttavat kasaantuneet tavarat, jotka ahdistavat. Joka kerta, kun ajatukseni kulkeutuvat kellarin, jonka pysähtyneessä hiljaisuudessa lepäävät vuosien saatossa muumioituneet kamppeet, tunnen nousevan ketutuksen kehossani. Energia on siltä osin tukossa odottaen tomeraa, siivousintoista vapauttajaansa. 

Raivausinnolla on monia positiivisia vaikutuksia. On lohdullista ajatella, että joku saattaa ihan oikeasti tarvita niitä kamoja, joita makuutan kellarissa tai kaapin perällä. Monet DIY-talentit loihtivat kierrätystavarasta superhienoja ja käyttökelpoisia juttuja. Suurimman palveluksen teen kuitenkin uskoakseni itselleni. Se tunne kun saa esimerkiksi vaatekaapin siistiksi: jotain tuntuu myös henkisellä tasolla lähtevän pois, taakka kevenee, virtaa paremmin! 


Tai sitten voi vain nauttia kevätauringosta ja jättää touhuamisen muille. Kas näin.


Tässä kolme omasta mielestäni loistavaa vinkkiä operaatio kodin raivaukseen. Yksi: käy jokaisen tavaran kohdalla sisäinen keskustelu itsesi kanssa: tuoko tämä tavara minulle iloa ja hyvää energiaa? Jos vastaus on ei, laita kiertoon. Jos kyllä, säilytä. Laita vaikka silmät kiinni ja hiljenny hetkeksi, jos päätös tuntuu vaikealta. On hyvä muistaa, että jos säilytät velvollisuudentunnosta tai syyllisyydestä kummin kaimalta saatua posliinikukkoa, kyseinen tavara muistuttaa joka kerta tuosta syyllisyyden tunteesta. Not nice.

Toinen hyvä vinkki on, että aina kun tuot kotiisi jotain uutta, laita jotain myös samalla kiertoon. Kolmas tipsi on tehdä joka päivä vähän. Minulle on joskus käynyt niinkin klassisesti, että olen kiskonut vaatehuoneen sisällön lattialle ja siinä vaiheessa inspiraatio on sitten lopahtanut. Tee duunia vaikka 15 minuuttia päivässä, jos sinua epäilyttää, jaksatko puurtaa koko vaatehuoneen kerralla loppuun asti. 

Rakastan kauniita asioita, eikä täysi askeesi tunnu ainakaan tänään ihan omalta jutulta. Joku roti tässä hommassa on kuitenkin itselle pidettävä. Hyvin usein kaupan hyllyllä kauniina kiiltänyt tavara tuntuu muuntuvan heti kotiutuessaan roinaksi. Sitä paitsi muutamat huolella valitut tavarat, jotka ovat tunnearvoltaan suuria, aidosti tarpeellisia ja/tai omaa silmää miellyttäviä pääsevät paljon paremmin oikeuksiinsa, kun ne eivät päädy roinan ympäröimäksi. Olen usein miettinyt, että saman tien, kun kävelen kaupasta ulos uuden tavarani kanssa, sen rahallinen arvo romahtaa niin, että korvissa kohahtaa. Tästä ainakin itse olen saanut raadollista todistusaineistoa kirppiskeikoilla, kun olen päätynyt myymään hyviä / uusia tavaroita puoli-ilmaiseksi. 
Kun suuren ja hikisen työn jälkeen olen jättämässä roinakassiani kierrätyskeskukseen yritän oikein alleviivata itselleni tuon helpotuksen tunteen. Hengitys virtaa, hartiat tuntuvat kevyiltä, mielikin on kuin höyhen. Tätä hetkeä on hyvä muistella seuraavan kerran, kun mietin kaupassa ostanko vai en. Your trash is someone else's treasure. 




tiistai 11. maaliskuuta 2014

Sipulin kimpussa

Ensimmäinen intensiivijakso life coach -opintoja on nyt takana. 

Selväksi tuli, että matka valmentajaksi on samalla vahvasti myös matka omaan itseensä. Vain tunnustamalla oman keskeneräisyytemme (lisää aiheesta) ja työstämällä sitä, voimme joku päivä olla hyviä valmentajia muille. Silloinkaan emme suinkaan ole valmiita, kukapa meistä ikinä olisikaan, mutta pystymme kenties olemaan tiedostavampia omasta itsestämme, ajatuksistamme ja tunteistamme. Lisäksi saamme omakohtaista kokemusta valmentautumisesta, joka toimii maaperänä hyvälle valmennussuhteelle.

Saamme opinnoissa valtavan määrän työkaluja ja metodeja, mutta todellisen hyödyn niistä saa irti vain silloin, kun kulkee omaa matkaansa rehellisesti ja tiedostavasti. Omia pelkoja on siis tarkoitus katsoa silmästä silmään. Omia uskomuksia on aikomus tunnistaa ja käsitellä pois. Koulutus on yhdistelmä hyvin mielenkiintoisia menetelmiä kuten esimerkiksi NLP, kognitiivinen pyskologia, positiivinen psykologia ja urheilupsykologia. Teimme jo nyt paljon erilaisia harjoituksia, joilla työstimme omia tunnekoukkujamme sekä testailimme monenlaisia työkaluja parempaan läsnäoloon. Jälleen kerran tiedostin hyvin konkreettisesti ns. sipuliajatuksen: ihmisen henkinen kasvu on kuin kuorisi sipulia. Kuorimme aina uusia kerroksia pois sen ytimen päältä, joka on meidän todellinen minämme. Ja kun erehtyy hetkeksi luulemaan, että jes - nyt on varmaan isoimmat kuoret jo hoideltu, niin johan sieltä löytyy taas uusi kuorikerros :D Mutta c'est la vie - parasta vain ottaa se mielenkiintoisena tutkimusmatkana eikä tuulimyllynä, jota vastaan taistelee. Just go with the flow dear! <3




Ensimmäisenä koulupäivänä minua vaivasi ajatus, että joku saattaisi ajatella, että yritän olla jotenkin parempi ihminen, kun osallistun tällaiseen koulutukseen. Oma epävarmuuteni oli pukeutunut tällä kertaa näin mukavalla tavalla! Intensiivipäivien jälkeen olin jo päästänyt irti tuosta ajatuksesta ja olin muutenkin hyvin helpottunut siitä tiedosta, että valmentajat eivät välttämättä ole mitään asiantuntijoita elämäntaidossa, vaan nimenomaan valmentamisessa. Koulutuksessa opiskellaan metodit ja työkalut, joilla ihmistä voidaan valmentaa eteenpäin parantamaan omaa elämänlaatuaan. Vastaukset eivät suinkaan löydy valmentajalta, vaan valmennettavalta itseltään. Kysymykset ja työkalut sen sijaan löytyvät valmentajalta. 

Opin, että valmennus on eteenpäin vievää, konkreettisesti ja välittömästi elämänlaatua parantavaa. Moniin asioihin elämässämme pystymme omilla valinnoillamme vaikuttamaan, mutta osa on tietysti vaikutusvaltamme ulkopuolella (kuuluisa circle of influence). Kun jotakin odottamatonta tapahtuu, voit aina kuitenkin valita miten siihen suhtaudut ja minkälaisia valintoja sen jälkeen teet.

Valmennus perustuu sille olettamukselle, että kaikki tieto on jo meissä - ei mielessä, vaan sisäisenä tietona. Tiedän, että joitakin tällainen väite voi ihmetyttää ja on hetkiä, jolloin epäilen sitä itsekin. Valmentamisen perusjuttuja on kuitenkin auttaa valmennettavaa kuulemaan oma sisäinen äänensä. Yksi perusasioita on myös, että valmentaja ei saa neuvoa. Kun teimme kurssikavereille harjoitusvalmennuksia ymmärsin, miten haastavasta asiasta lopulta onkaan kysymys. Aika monta kertaa meinasi se neuvo tai oman elämän esimerkki lipsahtaa kuin liukas saippuapala märistä kourista. Tunnen siis olevani juuri oikeassa paikassa oppimassa ja kokemassa lisää niistä asioista, jotka koen tärkeiksi ja oikeiksi tavalla, joka on minulle sopiva. Mielessäni on kuitenkin myös epäilys siitä, pystytäänkö näillä metodeilla todella poistamaan piintyneet uskomukseni tai toimivatko nämä metodit aina käytännön työssä. Olen kiitollinen, että saan kulkea matkan yhdessä opettajani ja kurssikavereiden kanssa. Ryhmämme koostuu aika erilaisista ja eri elämäntilanteista tulevista ihmisistä, jotka kuitenkin kaikki tunnen jotenkin omikseni, ja joiden silmissä tuikahtaa jotain tuttua. 



Koulutukseen kuuluu mittavat määrät valmennustyötunteja, jotka on suoritettava valmistuakseen. Sitä varten minunkin tulisi löytää harjoitusvalmennettavia, joilla voin treenata. Harjoitusvalmennukset alkavat huhtikuussa. Näin aluksi nuo valmennukset ovat ilmaisia ja taitojen karttuessa syksyllä niistä peritään jo opiskelijahinta. Valmennettavaksi sopii kuka tahansa, jolla on halu parantaa elämänlaatuaan ja työstää elämäänsä paremmaksi. Valmennuksen aiheita voivat olla esimerkiksi onnellisemmaksi tuleminen, henkinen kasvu, elämäntapamuutos tai mikä vain omaa elämänlaatua parantava asia. Jos sinua kiinnostaa koekaniksi tuleminen, voit laittaa minulle vaikka meiliä osoitteeseen sydantaseuraten(at)gmail.com.   

Loppukaneetiksi vielä opettajamme inspiroivat sanat: Meillä on oikeus tavoitella ja valita sitä, mitä sisimpämme haluaa. Älä valita, ala valita. 

*Yhteistyössä Valmentamon kanssa.* 



tiistai 4. maaliskuuta 2014

Minustako life coach?

Rakkaat sydämen seuraajat siellä ruudun toisella puolella, minulla on teille inspiroivia uutisia! Uskaltaisin nimittäin luvata, että tähän blogiin saadaan jatkossa entistä syvempää ja inspiroivampaa sisältöä liittyen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja parempaan elämänhallintaan. Aloitan tällä viikolla vuoden kestävän LCF Life Coach -koulutuksen Valmentamossa. Olemme sopineet Valmentamon kanssa sellaisesta yhteistyöstä, että kerron kurssia koskevista ajatuksistani Sydäntä seuraten -blogissa koko kurssivuoden ajan. Jos siis sinä olet miettinyt life coach -opintoja tai olet muuten vain kiinnostunut kehittämään elämänhalliintaasi ja parantamaan hyvinvointiasi, nyt kannattaa pysyä kuulolla. Olen hyvin innoissani, että saan mahdollisuuden jakaa kanssanne parhaita paloja ja vinkkejä tästä koulutuksesta! 

Vaikka nyt en olekaan pysyä pöksyissäni, minun on tunnustettava, että en varsinaisesti suunnitellut life coachin uraa. Olin vielä hetki sitten sitä mieltä, että kaiken maailman valmentajia on tässä maailmassa ihan liikaa. "Sattumat" johdattivat minut kuitenkin erilaisten mielenkiintoisten käänteiden kautta ensi kertaa todella tutustumaan siihen sisältöön, mitä vuoden intensiivikoulutus tarjoaa. Ja ennen kuin huomasinkaan, olin hikipinkona ilmoittautunut mukaan! 




Olen ymmärtänyt, että koulutus on paitsi coaching-metodien opettelemista ja muiden valmentamista, myös pitkälti itse valmennettavana olemista. Kuka siis tietää minkälainen kasvun vuosi tästä tuleekaan. Odotan valmennukselta myös lisäbuustia pitämiini viestintäkoulutuksiin sekä ehkä myös uutta syvyyttä bisneksen, työhyvinvoinnin, myynnin ja hitto vie koko ihmismielen ja elämän ymmärtämäiseen :) Tapahtuuko näin - se selviää vain seuraamalla tätä blogia.

Jälleen kerran tuli muuten todistettua, että kun seuraa sydämensä ääntä, tapahtuu sellaisia asioita, joista ei ole välttämättä uskaltanut tai ymmärtänyt unelmoidakaan. Tiedän, että välillä se tuntuu aivan kreisiltä ja höttöiseltä hattarasiirapilta, mutta aina se siitäkin huolimatta tuntuu kannattavan. Ja lopulta asiat saavat myös järkeen sopivan selityksen. 

Tästä tulee jännää! Stay tuned <3

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Olen keskeneräinen

Siinä se nyt on. Totuus. 

Ajatukseni tai tunteeni ovat tänään tällaisia, huomenna ne voivat olla toisenlaisia. Tyypillinen nainen, joku varmaan siellä naurahtaa nyt, mutta tarkoitan jotain syvempää kuin hormonihepareita. Tässä hetkessä voin toimia viisaasti ja olla uljaasti linjassa sydämeni kanssa, ja sitten toisessa hetkessä lentää harhakuvineni komeasti rähmälleni. Räntäsade todistaa, että kevätkin on kesken. 

Usein omien ajatusten sanominen julkisesti voi olla pelottavaa, koska siihen liittyy ajatus leimautumisesta. Jos olet lausunut olevasi jotain mieltä, saat leiman otsaasi ja olet sitä aina. Sitä ajatusta olen pyöritellyt myös bloggarina: jos kirjoitan ajattelevani näin, saanko vaihtaa mielipidettä?  

Joskus ajatusten ja tunteiden myöntäminen myös itselle voi olla pelottavaa. On täysin mahdollista leimata itse omat ajatuksensa ja tunteensa heti kättelyssä hölynpölyksi, pelottaviksi tai noloiksi. Silloin ei ikinä pääse kohtaamaan niitä teemoja, jotka olisivat tarjonneet mahdollisuuksia vapauttaviin oivalluksiin.  

Elämä on kasvua ja muutosta. Kasvuun liittyy olennaisena osana se, että kurssia korjataan koko ajan. Välillä otetaan rivakka askel eteenpäin, sitten voidaankin peruuttaa pari askelta, astua jopa vallan pöheikköön. Wayne Dyer sanoi jossain kirjassaan, että henkinen tie on usein yksi askelta eteen ja kaksi taakse. Kasvun myötä voi ottaa aina uusia osia itsestään tarkastelun alle, päästää irti kaikesta sellaisesta, joka ei enää tunnu hyvältä, ja ottaa tilalle sellaista mikä voimaannuttaa ja tuo iloa. Usein taika tapahtuu vähän epämukavuusalueella. 




Siedämmekö keskeneräisyyttä myös muussa elämässä? Sellaista aikaa, kun olemme vasta puolivälissä matkalla tavoitteeseen, kohti uutta työpaikkaa, asuntoa tai ihmissuhdetta. Tai siihen arkiseen keskeneräisyyteen, että kaikki ei ehkä aina olekaan tiptop, vaan keskeneräisyys heijastuu nurkassa odottavista kirppiskasseista, puoliväliin tehdyssä villasukassa ja pöytään unohtuneissa aamupala-astioissa.  

Olisi hienoa, jos sallisimme niin itsellemme kuin toisillemme kasvun ja muutoksen, emme pelästyisi sitä. Hyväksyisimme sen, että kaveri vaihtaa mielipidettään, tunteekin ihan toisella lailla, vaikka emme sitä itse juuri sillä hetkellä ymmärtäisikään, ehkä jopa antaisimme tukemme. Kaikki ne ovat arvokkaita mahdollisuuksia koko lähipiirille peilata sitä, mitä olemme. Omia keskeneräisyyksiämme. 

Yksilön kasvaminen jonkun tiiviin yhteisön kuten perheen, kaveripiirin tai työyhteisön sisällä voi olla myös tuskallista, jos pidämme tiukasti kiinni siitä, mitä joku on joskus ollut. Muistoja on ihana vaalia sydämessä, mutta ei niihin kannata takertua. If you love someone, set her free. Joskus se voi vaatia sitä, että yksilön on rimpuiltava irti joistakin sidoksista, otettava etäisyyttä, jotta hän pääsee kasvamaan, hakemaan oman muotonsa. 

Olen keskeneräinen ja kiitollinen siitä, että tiedostan sen juuri nyt. Tuntuu, että tie aitoon itsevarmuuteen onkin siellä, että uskaltaa olla rehellisesti kesken ja ihanasti repsallaan.